Tämä Mariama Bân teos oli jäänyt potentiaalisesti kiinnostavana mieleen Librarything-sivuston 1001 Books You Must Read before You Die -keskusteluista, ja kun se sitten tuli vastaan suomennettuna (suom. Annikki Suni) niin piti lukea.
Kirja on sarja kirjeitä joita keski-ikäinen senegalilaisnainen Ramatulaye kirjoittaa ystävättärelleen Aissatulle. Ramatulayen mies Modu on juuri kuollut ja perhe elää suruaikaa, joskin Ramatulayen ja hänen lapsiensa puolella suru ei ole kovin syvä: Modu oli muutama vuosi sitten ottanut toisen vaimon, huomattavasti nuoremman Bintun, ja vaikka kumpikaan ei ollut päättänyt erota, oli yhteiselämä kuitenkin käytännössä päättynyt. Näitä tapahtumia, niiden syitä ja vaikutuksia, ja muidenkin henkilöiden elämää (myös Aissatulla on ollut omat aviolliset ongelmansa) sitten käsitellään.
Ilahduttavasti teos ei ole mitenkään itsesäälissä ja kurjuudessa rypevä, Ramatulaye on voimakastahtoinen nainen jolla on ammatti (opettajana) ja joka pärjää myös itsenäisesti miehensä petoksesta huolimatta (moniavioisuus on toki laillista ja yhteiskunnan yleisesti hyväksymää, mutta silti se voi tuntua petokselta, erityisesti miten Modu asian hoitaa).
Hieman samaan tapaan kuin Alifa Rifaat Bâ nostaa ongelmaksi miesten heikkouden olla vastuullisia velvollisuuksiaan ja puolisojaan kohtaan, mutta myös naisten yhteiskunnallisen turvattomuuden kun asiat eivät menekään niinkuin pitäisi: traditionaalisesti naisten koulutusta vastustetaan, sukujen paine on voimakas ja naiset toimivat ja kuuluvat kodin ja perheen piirissä mutteivät laajemmin.
Vaikka tässä nimellisesti kirjeromaania kirjoitetaankin niin näitä pohditaan varsin moniäänisesti ja havainnollisin esimerkein, Bintu on jättänyt koulun kesken mennessää naimisiin ja vaikuttaa muutenkin varsin typerältä kanalta, ja tämän äiti taas on häikäilemätön opportunisti joka lypsää varakkaasta vävystään irti kaiken mitä saa (ja joka näin ollen on ollut hyvin aktiivinen saattamaan aikaan tyttärensä ja Modun avioliiton), Aissatun anoppi taas on ollut suuresti loukkaantunut että hänen korkea-arvoiseen sukuunsa tulee joku käsityöläisen tytär ja omalta osaltaan junaillut Aissatun ja poikansa avioliiton kariutumisen, ja sukujen, ystävien, naapurien tarkkailun alla on jokainen.
Ja toisaalta Ramatulayen ystävä, poliitikko Dauda, kritisoi naisten haluttomuutta osallistua poliittiseen osallistumiseen, muutoksia ei tule jos naiset keskittävät huomionsa vain perheeseen ja kotiin...
Tendenssimäisyys on vahvaa, ja sitä korostaa kirjan loppupuolen suhteellinen vaeltelu Ramatulayen, Modun ja Bintun avioliitosta muihinkin aiheisiin, vaikutelmaksi tulee että kirjailija halusi sanoa näistäkin asioista jotain. Kirjemuotoa ei ole niin uskottavasti kai edes yritetty toteuttaa, kyllä tämä on fiktion kaapuun puettu kannanotto, mutta sellaisena myös varsin kiinnostava, ja tietysti myös ikkuna toiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti