30.10.16

Helsingin kirjamessut 2016: sunnuntai

Kirjamessuilla vietin myös kolmannen päivän, jossa ohjelmaa oli varattu vähemmän ja blogipistehengailua lukuunottamatta ne vähätkin suunnitellut ohjelmat onnistuin skippaamaan...

Tällä kertaa painotuttiin divarien koluamiseen, ja löytyihän sieltä, niin sellaisia kirjoja jotka on ollut tarkoitus lukea jo pitempään kuin joitain yllätysvalintoja linjalla "kas, tällainenkin on olemassa". Päivän löydöksi lasken Irene Nemirovsky -suomennoksen vuodelta 1946 yhdellä eurolla mutta hieman huvittuneena katselin myös toisen teoksen alkusanojen lupausta koko slaavikunnan suurimman runoilijan teoksesta, joka on ainoa onnistunut eepos, minkä 19. vuosisata on synnyttänyt...ja mm. pari NTK-kirjaa "pakko lukea"-osastolta.
Ei tarvitse ihan heti hankkia lisää lukemista, messuanneilla pärjännee pitkään, haasteisiin yms osuvammat kirjat pitää kai sysiä lukulistan yläpäähän ja muita sitten pikkuhiljaa tulevina kuukausina.

Parin divarinpitäjän kanssa tuli myös juteltua pitempään mm. kirjallisuudesta ja bloggaamisesta (ja toisen suunnitelmien kehittymistä oman blogin suuntaan odotan kiinnostuneena, hei vaan).
Ja entisen työkaverin näin ja kuulin tuoreimmat kuulumiset entisestä työpaikasta...

Bloggaajapisteellä hengattiin taas pääasiassa omassa porukassa, mukana mm. Minna, Tuulevi ja Pekka. Mukavaa oli tavata ja jutella myös Jorma Jormiton ja (pitkästä aikaa) Jaakon kanssa. Ja kun oma vuoro päättyi ja mietteissä oli lähteä kuuntelemaan Huono käännös -keskustelua niin lähdinkin Marin ja Marian kanssa parille viinilasilliselle (Mari tarjosi ylimääräiset juomalippunsa, kiitos).

Jalkoja kävin lopulta kuitenkin lepuuttamassa Mika Waltari -lavan äärellä.

Juha Roiha haastatteli Antti Tuuria tämän uudesta kirjasta Tangopojat, aiheena taas suomalaiset siirtolaiset maailmalla, tällä kertaa Ruotsissa 60-luvulla. Tuuri kertoi halunneensa kirjoittaa Ruotsin siirtolaisista vähän eri suunnasta kuin siitä perinteisestä en finne igen -puolesta jossa vaimot ja lapset hakataan ja kännipäissä puukotellaan, kun suurin osa siirtolaisista kuitenkin eli suurelta osin ihan tolkun elämää, ja teoksessa korostetaan toivoa...

Keskustelun aikana huomasin että lavan molemmille puolille oli ilmestynyt diskreetisti seisoskelevat järjestyshenkilöt ja yleisönkin liepeille alkoi valua seuraavan esiintyjän, Antti Tuiskun, odottelijoita. Olisi voinut tämäkin keskustelu olla kiinnostava mutta päätin sitten kuitenkin luovuttaa eturivin paikkani jollekulle sitä enemmän arvostavalle.
Messut on minun osaltani messuiltu, mukavaa oli taas kerran, kirjajuttua tuli kuultua ja vähän puhuttuakin taas hetken tarpeiksi ja iso joukko mukavia ihmisiä tavattua.

3 kommenttia:

Jorma Jormito kirjoitti...

Tuo vanhan Némirovsky-painoksen löytäminen on ollut hieno juttu, lienee "Saalis". Itse olen lukenut Tanssiaiset, Ranskalaisen sarjan ja David Golderin, kaikki omalla tavallaan hienoja ja moderneja kirjoja. Lisävärinää antaa Némirovskyn oma traaginen kohtalo.

Oli myös mukavaa tavata ja saada kasvot blogille.

Reeta / Les! Lue! kirjoitti...

Olipas kiinnostavat messuraportit ja oli hauska tavata pariinkin otteeseen! :-)

Mua alkoi oikein kunnolla kiinnostaa toi 'Alussa oli sana'-kirja. Aikoinaan uskontotieteen luennolla joku sanoi, että ihminen on narratiivinen eläin. Eli tarinankerronta on se mikä ihmisen viime kädessä erottaa eläimestä ja siksi myös valtaosa (kaikki?) pyhät kirjat on kirjoitettu enemmän tai vähemmän tarinan muotoon. Pelkät ohjeet ei ihmiselle riitä, me tarvitsemme tarinoita, vertauskuvia ja kertomuksia.

hdcanis kirjoitti...

Jorma, Saalispa hyvinkin, taisi olla ainoa noin vanha suomennos. Olen Tanssiaiset lukenut ja muutenkin on Némirovsky ollut hyvin esillä...

Reeta, laitoin kirjan varaukseen, varausjonossa sijalla viisi...siinä on varmaan jonkin verran päällekkäisyyttä toisen joku aika sitten lukemani kirjan kanssa jossa puhuttiin myös kristillisestä taustoista fantasiakirjallisuudessa, mutta varmaan tarpeeksi uuttakin.

Ja narratiivisuus on tosiaan kiinnostavaa, sehän liittyy kyllä moneen uskontoon (ja esim. niiden etiikkaopetukseen, filosofisen maailmankuvan esittämiseen jne jos ei suhtaudu myyttiseen ainekseen fundamentalistisesti historiallis-materialistisella tasolla totena...allegorinen tai anagoginen totuus on sitten eri asia) mutta tulee vastaan myös muualla. Olen joskus miettinytkin että se luonnontieteen haara jota itse olen eniten opiskellut on varmaan monelle yllättävänkin narratiivivetoista, kun paljon tietoa on tullut juuri tapauskertomuksista, jossain on tapahtunut jotain ja sitten yritetään ymmärtää että mites nyt noin kävi.