5.7.16

Marguerite Duras - Lol V. Steinin elämä


Olin Duras'lta lukenut aiemmin Tuska-kokoelman joka oli kiinnostava vaikkei kai edustakaan kirjailijan ominaisinta tuotantoa (sen tarinat oli kirjoitettu varhain, toisen maailmansodan yhteydessä, vaikka julkaistiinkin vasta 80-luvulla).

Tämä Lol V. Steinin tarina (suom. Annikki Suni) on 60-luvulta: Lola Valerie Steinin kihlattu lähteekin tanssiaissa toisen matkaan, seurauksena romahdus, kärsimystä ja pakoa ensin hiljaisuuteen ja sitten toiseen kaupunkiin. Mutta vuosien jälkeen Lol Stein palaa kotikaupunkiinsa.

Täytyy todeta että tämä ei nyt ollut minun kirjani, sellaista napaantuijottelukirjallisuutta josta olen joskus muita ranskalaisia syytellyt. Henkilöistä ja tapahtumista ei saanut oikein mitään otetta ja loppupuolella lähinnä selailin kirjaa eteenpäin kun se oli kuitenkin aika lyhyt.
Tässä oli mahdollisesti jonkinlaisena teemana etäisyys ja ihmisen perimmäinen kyvyttömyys ymmärtää toisen kokemuksia, jos näin on niin ainakin se toteutui onnistuneesti tämän lukijan kohdalla. 

Kirjalle osoittavat suurempaa ymmärrystä ainakin Omppu, Leena Lumi, Marile ja Mia.

Ei kommentteja: