Hulbert Footner - Turkiskuninkaan perintö

 

Tämän kirjan otin luettavaksi lähinnä sarjaankuulumisen ja kannen perusteella, NTK-haasteen yhteydessä mainitsin että saatan vaellella myös joidenkin muiden sarjojen pariin kuten Punaisen sulan, sarjan josta olen joskus aikoinaan pari kirjaa lukenut.

Hulbert Footner on näköjään pääasiassa pulp-kauden dekkarikirjailija, mutta on kirjoittanut myös ei-fiktiota ja sitten näitä Kanadan erämaihin sijoittuvia seikkailuja, alkukielinen A Backwoods Princess ilmestyi 1926 (ja Aili Somersalon suomennos sitten joskus myöhemmin, tämä minun niteeni on jo viides painos vuodelta 1972, päällyksen tekijä Toivo Fahlenius).

Kirjan päähenkilö on jossain Kanadan metsissä koko ikänsä eläneestä 17-vuotiaasta Laurentia Blackburnista, kutsumanimi Loseis, jonka isä pitää varsin hyvin toimeentulevaan kauppa-asemaa, jossa intiaanit ostavat tavaraa turkiksilla ja turkikset taas kärrätään etelän sivilisaatioon ja vaihdetaan rahaksi ja tavaraksi, hyvässä suhteessa tietty. Sekä isä että tytär elelevät intiaanialueilla varsin autoritäärisin ottein, kovin paljoa muita valkoisia ei alueella liiku eikä varsinkaan naisia, asujat ovat pääasiassa intiaaneja (tässä vaiheessa kannattaa siis taas laittaa aikakausi- ja pulpfiltterit silmille intiaanikuvausten kohdalle).
Paitsi että kirjan alussa isä-Blackburn kuolee joten Loseis jää yksin. Ja lähimmällä toisella asemalla johtava Gault, joka oli Blackburnin kilpailija, huomaa hyvä tilaisuuden ottaa Loseis holhottavaksi vaikka varsinaisena päämääränä on tietysti kaapata Blackburnien omaisuus...Loseis myös arvaa nopeasti uhan ja saa avukseen lähiseuduilla liikkuvan geologin Conacherin...

Tarina etenee sinänsä varsin toimintakeskeisesti joten käänteitä on, mutta perusjuonihan tässä on aika selvä. Kirjaa lukiessa mietin kuitenkin kuinka hankalaa olisikaan määrittää sille nykyään genresijaintia tai kohderyhmää. Ennakko-oletus oli että kyseessä olisi poikakirja mutta kuten aiemmin lukemassani Pizarron varjossa, henkilöt ovat vähän vanhempia kuin mitä taitaisi nykynuortenkirjoissa olla tapana, Loseis vielä aikuisuuden kynnyksellä mutta Conacher jo hyvän matkaa päälle parikymppinen.
Kirjan selkeäksi keskushenkilöksi nouseva Loseis, kirjan problematiikka ja osittain sen käsittely (varsinaisten materiaalisten ongelmien ohella Gault katsoo intresseissään olevan Loseisin naiminen, Loseisin ja Conacherin välillä on tietysti myös vipinää ja vaikkei mikään Carrie Bradshaw olekaan niin jonkin verran itsetutkiskelua harrastetaan että mitä on olla valkoinen nainen) taas vinkkaa romanttisen viihdekirjallisuuden suuntaan mutta ei tähänkään suuntaan sitouduta.
Ja tärkeässä osassa on tietysti seikkailu ja pärjääminen erämaassa, ei niin suuressa osassa että voitaisiin varsinaisesti puhua eräkirjallisuudesta mutta sen verran että ei tämä ihan perinteinen tyttökirjakaan taida olla.

Itse asiassa parempi mielleyhtymä tuli aikakauden elokuvista, joissa tällainen toiminnallis-romanttis-jotain-sekoitus olisi helpommin ymmärrettävissä. Loseisiksi 30-40-luvun vaihteen Bette Davis tai Gene Tierney (koska sympaattisuutta pitää tasapainottaa sopivalla annoksella tylyyttä ja autoritäärisyyttä ja molemmat ovat ansioituneet tällaisissa rooleissa) tai kirjan aikalaisista Clara Bow (vähän Mantrapin henkeen), Gaultiksi vaikka Henry Daniell ja Conacheriksi joku uusi lupaava miesnäyttelijä josta halutaan variaatio Jimmy Stewartista.
Mutta sinänsä vaikka tämän teoksen keskeisenä lukijakuntana varmaan ovat nuoret, on jotenkin vaikea hahmottaa tätä varsinaisesti nuortenkirjana niinkuin se nykyään ymmärretään. Onko ongelma kirjassa vai määritelmässä, sitä voi pohtia.