20.10.15

Stephen Crane - Maggie, katujen tyttö


En ole aiemmin Stephen Cranea lukenut vaikka nimeltä tiesin ainakin Red Badge of Couragen amerikkalaisen kirjallisuuden klassikoksi. Helmi-sarjan pienoisromaaneja sen sijaan olen lueskellut useamman, joten joukon jaksoksi sitten tämä divarilöytö (suom. Auli Tarkka).

Tarina on aika suoraviivainen ja valittu tyylilaji tulee selväksi jo ensi sivuilla, eli tässä kirjoitetaan lähiöoksennusta paitsi että lähiö on 1890-luvun Bowery, New Yorkin varsin huonomaineinen alue. Maggien vanhemmat ovat irlantilaisia siirtolaisia jotka ryyppäävät ja tappelevat keskenään, veli Jimmie taas tappelee muualla, elämä on lohdutonta ja kurjaa kunnes Maggie alkaa tulla paremmin juttuun Jimmien kaverin Peten kanssa ja alkaa elätellä kaikenlaisia romanttisia haaveita...
No, ne haaveet poljetaan lokaan.

Tämä oli Cranen esikoiskirja ja nauttii arvoa varhaisena amerikkalaisen naturalismin edustajana, jossa otetaan voimakkaasti kantaa kasvuolosuhteiden vaikutukseen mahdollisuuksiin elämässä, siis vastoin perinteistä amerikkalaista unelmaa että kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa. Ja vaikka realismissa pysytäänkin niin vedetään myös vähän melodraaman puolelle, mikä sinänsä sopii hyvin (melodraamat kun olivat aikakauden alaluokkaisten kaupunkilaisten hupina ja sellaista katsellaan kirjassakin), ja paisuttelulla saadaankin hyvin tunnetiloja esiin lukijasta, harvassa taitavat olla niin kyyniset lukijat että kirjan esitetyt epäoikeudenmukaisuudet eivät edes vähän nostata tunteita.


Tosiasiahan kuitenkin on että siinä missä kirjoitusajankohtanaan tämä epäilemättä oli radikaalia uutta (Crane ei alunperin löytänyt kustantajaa näin rajulle kirjalle joten julkaisi ensimmäisen version itse, tämä käännös ilmeisesti perustuu Red Badge of Couragen suosion jälkeen julkaistuun versioon), niin muu kirjallisuus on ottanut tätä aika haipakkaa kiinni.
Ja minä kun en edes ole niin innostunut naturalismista, vaikka onkin todettava että jos jotain tyylilajin kirjaa pitäisi lukea niin tämä on reippaasti etenevänä pienoisromaanina varsin hyvä valinta...

Ei kommentteja: