3.10.14

Bertrand Russell - Nightmares of Eminent Persons and Other Stories

Kun tällainen sattui löytymään niin pitihän tutustua: filosofi Russell on siis kirjoittanut myös fiktiota.

Hieman epätasainenhan tämä oli. Alkupuoli, jossa lyhyissä jutuissa sekalaiset tärkeät henkilöt Saban kuningattaresta Staliniin ja matemaatikosta psykoanalyytikkoon näkevät painajaisnäkyjä, oli pääsääntöisesti hyvä, jotkut näistä olivat jopa loistavia (kuten psykoanalyytikon uni jossa Hamlet, kuningas Lear, Othello ja muutama muu Shakespearen henkilö kommentoi kuinka hienoa olikaan että kohtasivat psykiatrin joka auttoi heitä pääsemään yli komplekseistaan ja tulemaan henkisesti tasapainoisiksi...)

Ne muut jutut, kaksi pitempää novellia Zahatopolk ja Faith and Mountains, eivät sen sijaan niin vakuuttaneet. Vaikka allegorisuus onkin kiinnostavaa niin nämä olivat vähän liiaksi pamfletteja kaunokirjallisuuden sijaan, tendenssikirjallisuutta joka vilkuttaa tendenssiyttään jättimäisillä neonkirjaimilla.
Zahatopolkin teokratia kärsi epäilemättä siitä että olin lukenut juuri viime kuussa sitten Uljaan uuden maailman, jota se kovasti muistutti ja epäedullisesti vertautui, mutta herätti taas miettimään tuon kirjan yhteydessä pyöriteltyjä ajatuksia utopioista ja dystopioista.
Taas kerran tuli mieleen että ihmisten tyytyväisyys on kovin huono mittari koska ihmiset voivat olla tyytyväisiä mitä kummallisimmissa olosuhteissa vaikka ne kovatsi eroaisivatkin siitä mitä me/minä ajattelemme hyväksi ja kyseistä mittaria on helppo vääristää erilaisilla määrityksillä siitä kenen tyytyväisyydellä on merkitystä ja kenen ei (ja utopiaa suunnitellessa mm. määrittää että kaikki ajattelevat ja tuntevat niinkuin minä, joten vain minun ajatuksillani ja tuntemuksillani on merkitystä).

Yksi mahdollinen kategoria voisi olla kuinka suuri ristiriita sanojen ja tekojen välillä on: mitä lähempänä todellinen toiminta on sitä mitä sanotaan tehtävän ja mitä todetaan yhteisön arvoiksi ja ihanteiksi, sitä lähempänä ollaan utopiaa, riippumatta siitä mitä nämä arvot ja ihanteet ovat, ja mitä suurempi ero näiden välillä on, sitä dystooppisempi yhteisö on. Mary Douglas arvioi lian olevan ainetta väärässä paikassa, samaan tapaan dystopia on tekoja ja tapahtumia väärässä paikassa.

Taas uusi osuma nobelisti-haasteeseen. 12 takana, kaksi pitäisi vielä kiskoa jostain.

3 kommenttia:

hdcanis kirjoitti...

...joskin tuossa pohdinnassa itse asiassa syyllistyn samaan kuin mitä pidän epäilyttävänä, eli koska minusta totuus ja rehellisyys ovat keskeisiä arvoja niin niiden kuuluu olla sitä kaikille.

Anonyymi kirjoitti...

Manon Lescaux'ssa sitä vastoin "lika loi pehmeitä varjoja".

hdcanis kirjoitti...

Ja Junichiro Tanizakin Varjojen ylistyksessä todetaan esteettisyyden olevan viileää ja likaista.

Minkä voi pitää mielessä kun pohtii miksi fiktiossa dystopiat ovat niin suosittuja ja utopiat eivät...