18.4.18

Barbara Pym - Quartet in Autumn


Olen tässä viime vuosinä vähitellen lukenut huomattavan osan Barbara Pymin tuotannosta, tämä Syksyinen seurue oli jäänyt väliin vaikka onkin suomeksi ilmestynyt (ainoana Pymin kirjana), on 1001 Books -listalla ja merkittävä osa uraa myös siinä mielessä, että oli kirjailijauran pitkän tauon ja uudelleenlöytämisen jälkeen ensimmäinen julkaistu kirja, alun perin vuodelta 1977.

Tässä on paljon Pymin kirjojen tuttuja elementtejä (ja pari viittaustakin muihin kirjoihin ja sen henkilöihin), mutta samalla myös merkittäviä eroja. Juoni ei koskaan ole ollut Pymin tuotannossa niin keskeinen asia ja tässä se jää entistä enemmän taka-alalle, keskiössä on henkilökuvat neljästä henkilöstä jotka sattuvat jakamaan työpaikan, toimiston eräässä yrityksessä (ulkopuoliset eivät oikein ole selvillä mitä kyseinen osasto oikein tekee, eivätkä sitä taida kunnolla tietää työntekijätkään).

Kirjan tapahtumat ja henkilökuvat sekoittavat tuttuun tapaan huumoria ja melankoliaa, mutta tällä kertaa painopiste on selvästi enemmän melankolian ja surumielisyyden puolella. Kirjan nimikään ei viittaa tapahtuma-aikaan (kirjan tapahtumat ulottuvat yli vuoden jaksolle), vaan henkilöiden elämäntilanteeseen, kaikki neljä ovat lähes eläkeikäisiä, elävät yksin eikä tulevaisuudelta ole oikein mitään hyvää odotettavaa...
Edwin, ryhmän ainoa leski (muut ovat naimattomia) on aktiivisesti mukana kirkon toiminnassa, päiviä rytmittää liturginen kalenteri, messut, hetkipalvelukset ja seurakuntien toimet (useamman seurakunnan osalta).
Marcialta on juuri leikattu rinnasta kasvain, ja vaikka on aina ollutkin luonteeltaan ja tekemisiltään varsin eksentrinen, alkaa eksentrisyys korostua entistä enemmän...
Norman on vähemmän eksentrinen muttei välttämättä helpompi ihminen, tunnontarkka, kyyninen ja usein pilkallinenkin...
Ja Letty on tyypillisin Pym-päähenkilö, keski-ikäinen ei kovinkaan huomiotaherättävä nainen, jossa eniten herää tietoisuus yksinäisyydestä ja tunteesta että elämä on mennyt ohi melkein huomaamatta, varsinkin nyt kun tulevaisuudensuunnitelmat, ne vaatimattomatkin, kokevat järkytyksiä...

Näiden neljän henkilön elämää sitten seurataan rinnakkain, ajoittain erillään, ajoittain vähän yhdistyen (koska tietysti se että neljä henkilöä työskentelee samassa toimistossa ei tee heistä varsinaisesti ystäviä, mutta millainen kanssakäyminen muualla sitten on sopivaa tällaisessa tilanteessa...)
Pymin kuvauksissa on tietysti paljon tarkkanäköisyyttä ja huumoria totuttuun tapaan, mutta yleinen tunnelma on sellainen että en tätä ihan ensimmäiseksi tutustumiseksi suosittelisi, vaikka tästä pidinkin.

'I'll get some flowers and take them round - the hospital's not far from where I live,' said Edwin soothingly. 'And I'll get in touch with Letty.'
Norman fumbled in his trouser pocket and produced a fifty pence piece. 'You'd better say they're from all of us, the flowers. Here's something towards it.'
'Thank you. I won't ask to see her, just leave the flowers,' Edwin said. It was a relief that the general embarrassment of the situation had not made them burst out laughing, as he had feared. Perhaps there were still some things, hospitals especially, that were still sacred.
'I wouldn't want to go and see her,' Norman said. 'I did go when my brother-in-law, Ken, was in hospital, but then he had nobody and being the blood-tie and that I felt I had to.'
Edwin was about to point out that a brother-in-law wasn't exactly a blood relation but he thought it best to leave the subject, and if they got to talking about people having nobody it might well be remembered that Marcia also came into that category.

14.4.18

Aari Surakka - Sielulitania


Olen aiemmin lukenut yhden Aari Surakan runokokoelman, ja tässä on aika lailla samoja aiheita, hetkellisiä tunnelmia ja mietteitä, rukouksiakin.

Surakan tuotannossa tuntuu korostuvan ajankierto, tässäkin kirjassa on lukuisia runoja otsikolla "... aika": Paaston, pääsiäisen, leivosen, elokuun, joulukuun, ja näissä limittyvät vuodenajat, se mitä luonnossa näkyy, ja kirkkovuoden eteneminen. Muissakin runoissa tulee kyllä esiin kirjoittajan tausta ortodoksipappina, siinä määrin että ei-ortodoksina muutamat viittaukset menivät yli hilseen, mutta aika paljon kyllä myös ymmärsin. 
Tässäkin kirjassa on hetkensä.

Litania I

Oi Herra,
miten yksinkertaiseksi muutit elämäni
yksinkertaiseksi ja yksinäiseksi
niinkuin kuivahtaneen oksan
sateen harmauteen tuulen viimaan pakkasen koetukseen

tänä aamuna kuultaa aurinko rannalla
kuultaa mutta ei näy
harmaata ruskeaa punertavaa okraa
on meren hiljaisuus ikkunan takana

kuulen miten nuoret äänet
laulavat vanhaa alkumelodiaa
vierain sanoin arvoituksen kaltaisin

ja mietin tomuun palajamisen arvoitusta
johon ei ole vastausta
vain varmuus.

11.4.18

J.M.G. Le Clézio - Peuple du ciel


Olen J.M.G. Le Cléziota lukenut aiemminkin ja kirjailija on ollut tarpeeksi kiinnostava, että tutustumista sietää jatkaa.
Tuotannossaan kun sanotaan olevan myös useita eri suuntia joskin myös toistuvia teemoja, ja näiden puitteissa tämä teos kuuluu myöhempään tuotantoon joskin sen varhaisiin edustajiin: novellikokoelma Mondo ilmestyi 1978 ja siitä on poimittu tähän omaksi niteeksi kaksi novellia, Peuple du ciel ja Les bergers (joskin jälkimmäinen melkein sadan sivun mittaisena ja lukuihin jaettuna menisi ehkä myös pienoisromaanista). 

Yhtäläisyyksiä näissä novelleissa on, kummankin näkökulmahenkilö on lapsi, ja kummassakin keskiössä on paikka: paikkaa ei sijoiteta mitenkään perinteisen maantieteen mukaisesti vaan novellit keskittyvät sen kokemiseen (kummastakin syntyy toki varsin afrikkalainen mielikuva...)

Peuple du cielissa sokea tyttö Petite Croix istuu aurinkoisella mäenrinteellä ja ympäristö koetaan muiden aistien voimin ja niiden herättämin mielikuvin. Taivas on sininen, mutta mitä on sininen? Ja mitä on taivaalla?

Les bergersissa Gaspar-poika on hiekka-aavikolla: mitä ilmeisimmin on väärässä ympäristössä mutta miten hän on sinne päätynyt, sitä ei kerrota. Aavikolla Gaspar kuitenkin tapaa neljä lasta, jotka paimentavat vuohilaumaa, ja liittyy näiden joukkoon vaikka yhteistä kieltä ei olekaan, ja lapset asettuvat elelemään joksikin aikaa keitaalle.
Tässä novellissa tehdään enemmän mutta silti keskeisenä on paikan kokeminen: aisteja on käytössä enemmän mutta ymmärtäminen on silti rajallista, vieraassa ympäristössä irrallaan kontekstista.


Aiemmin lukemieni kanssa näissä on yhtäläisyyksiä, kovin juoni- tai henkilövetoisesti Le Clézio ei kirjoita, tärkeämpää on aistimukset, kokemukset, impressiot. Mutta ilmeisesti tässä myöhemmässä tuotannossaan kokijoina ovat useimmiten juuri lapset (ja auringon paahtama autiomaa suosittu ympäristö).

Novellihaasteen lisäksi otan Helmet-lukuhaasteesta kohdan 47. Kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta.

4.4.18

Boileau-Narcejac - Les louves


Ranskalainen jännäriparivaljakko Pierre Boileau ja Thomas Narcejac taitavat nykyään olla tunnetumpia kirjojensa elokuvasovituksista kuin itse kirjoista. Mutta kun niihin sovituksiin kuuluu trillerigenren kaksi armoitettua klassikkoa, Clouzotin Pirulliset/Les Diaboliques ja Hitchcockin Vertigo (joka, kuten muistetaan, nimettiin vuoden 2012 Sight & Soundin kriitikkoäänestyksessä maailman parhaaksi elokuvaksi)...

Tämä Les louves (suom. naarassudet) on myös versioitu elokuvaksi, jota en ole nähnyt, mutta käsittääkseni sekin on omassa lajityypissään ihan arvostettu vaikka jääkin jälkeen noista isommista nimistä.

Kirja sijoittuu toisen maailmansodan aikaan. Kaksi ranskalaista sotavankia, Bernard ja Gervais, ovat paenneet saksalaiselta stalagilta suuntana Lyon, jossa asuu Bernardin kirjeystävä Hélène: miesten on tarkoitus piiloutua Hélènen luo ja kirjeystävyys on edennyt niin pitkälle että avioliittokin kiinnostaa Bernardia. Gervais lähinnä seuraa mukana eikä ole ollenkaan innostunut Bernardin tulevaisuudensuunnitelmista...
Lyonin asemalla Bernard kuitenkin kuolee onnettomuudessa ja Gervais on pulassa, mutta ottaa kuitenkin suunnaksi Hélènen kodin ja siellä omaksi turvakseen sanoo olevansa Bernard (tämä kun ei ollut lähettänyt itsestään kuvia kirjeiden mukana). Hélène uskoo Gervaisia mutta nuorempi sisarensa Agnès on epäilevämpi, ja pian kun Bernard-Gervaisin kuolema tulee ilmi huomaa Gervais-Bernard että ei voikaan niin vain tunnustaa totuutta tai paeta ilman että näyttäisi että hän olisi tappanut ystävänsä ja ilmapiiri Hélènen ja Agnèsin kotona on lievästi sanottuna painostava...

Tätä lukiessa huomais kyllä hyvin että Boileau-Narcejac kirjoittaa elokuviin sopivasti: tarinassa riitti vahvoja koukkuja ja tvistejä, muutamassa avainkohtauksessa pystyi kuvittelemaan hyvin miten se olisi kuvattu 50-luvun trillerin tapaan...
Kirjassa oli myös vahvan ahdistava tunnelma, taustalla maailmansodan aikainen miehitys ja sen tuoma jatkuva uhka ja kotona taas tukahduttava painostus, jossa kaikki tarkkailevat kaikkia ja epäilevät mitä toiset mahtavat suunnitella tai tietää...
Samalla on kuitenkin todettava että henkilökuvat jäivät aika ohuiksi, varsinaisesti miellyttäviä henkilöitähän tässä ei ollut (paitsi ehkä Bernard joka kuolee nopeasti alussa) mutta muutenkin taitaa tarvita näyttelijän tulkintaa muuttamaan nämä henkilöt paremmin eläviksi.
Tarinan rytmityskin tuntui olevan vähän hankalaa, joissain kohdissa viivyteltiin liioitellusti (mukaanlukien viimeisen luvun laajasti tapahtumat selittävä kirje, vaikea uskoa että sitä olisi noin kirjoitettu) ja toisaalta jotkut toiminnalliset kohdat olivat piiloitettu isoihin korukielisiin kappaleisiin joista tajusin vasta jälkeenpäin että mitä niissä tapahtui...ehkä jos osaisin paremmin ranskaa olisin niitä arvostanut, tai sitten ne olisivat silti tuntuneet vanhentuneen korukielisiltä.
Mutta kuitenkin, lukihan tämän ja oli tässä niitä kivoja koukkuja ja tunnelmaa. Ehkä se Vertigo pitää lukea kanssa...

31.3.18

Helmi-maaliskuun luetut

F.M.Mayor - The Third Miss Symons
Rautainen virta
G.K.Chesterton - The Man Who Was Thursday
Rex Stout - Kesävieraan kuolema
V.A.Koskenniemi - Latuja lumessa
Shusaku Endo - Stained Glass Elegies
Lauri Viljanen - Auringon purjeet
Cara Colter - Kukkakauppiaan vakioasiakas
Naguib Mahfouz - The Time and the Place
Samuel R Delany - Babel-17 / Empire Star
Roger Vailland - 325000 frangia
Aila Meriluoto - Sairas tyttö tanssii
Faiza Guene - Hällä väliä huomisella
C.S.Lewis - The Pilgrim's Regress
Unto Kupiainen - Mustan linnun puu
Jean-Patrick Manchette - The petit blue de la côte ouest
Juhani Brander - Getsemane
Arvi Kivimaa - Passacaglia

Tom McCarthy - Tintin and the Secret of Literature
Paul Griffiths - Musica Nova: modernin musiikin historia Debussysta Bouleziin
Raymond Edward Brown - An Introduction to New Testament Christology

Kun en viime kuun lopulla tullut laittaneeksi koostetta niin tässä sitten kahden kuun lukemisia, ja kuten jotkut ehkä ovat huomanneet, bloggaustahti (ja samalla myös lukutahti, kun yhä pyrin bloggaamaan lukemastani fiktiosta) tuolloin helmi-maaliskuun vaihteessa hidastunut aika paljon...enkä ole myöskään ehtinyt ollenkaan niin paljoa kommentoida muiden blogejakaan, lukea olen sentään yrittänyt edes kohtalaisen usein...

Selitys on yksinkertainen, olen tällä hetkellä reissussa Ranskassa oppimassa kieltä ja kulttuuria ja tekemistä on riittänyt, ihan puhtaasti lukuaika on vähentynyt, ja kun sitä vielä käytetään kohtalaisesti ranskankielisiin teksteihin (yhden kirjan olen tänne blogannut, toisen saanen loppuun joskus tulevina päivinä, pari muuta on jo bongattu lukujonoon) joita tietysti ainakin vielä luen aika paljon hitaammin kuin suomea tai englantia. Ja luetuissa teksteissä on tietysti myös paljon muuta kuin blogiin päätyvää kaunoa.

Ettei blogi ihan liian hiljaiseksi mene niin mukana on muutama teos noita suomalaisia runoilijoita, niitä tulee sitten seuraksi :) Ja kukoistaapa runo18-haaste ja Helmet-haasteeseenkin on löytynyt vielä kivasti nimikkeitä, muiden kanssa saattaa tulla ongelmia...

mies nainen muu
englanti 105 103 2 210
suomi 62 44 1 107
saksa 43 11 54
ranska 38 14 2 54
japani 36 10 46
italia 37 2 39
venäjä 26 7 2 35
ruotsi 23 12 35
norja 13 4 17
espanja 11 4 1 16
tsekki 12 2 14
unkari 7 2 1 10
arabia 7 2 1 10
tanska 7 2 9
puola 5 4 9
viro 4 1 5
kiina 3 2 5
portugali 2 2 4
islanti 2 2 4
slovenia 2 1 3
slovakia 2 1 3
muu 3 3
serbo-kroatia 2 1 3
hollanti 1 2 3
kreikka 3 3
iiri 1 1 2
latina 1 1 2
katalaani 2 2
turkki 1 1
albania 1 1
urdu 1 1
bulgaria 1 1
latvia 1 1
malta 1 1
bengali 1 1
460 236 18 714

27.3.18

Arvi Kivimaa - Passacaglia


Tässä Arvi Kivimaan kokoelmassa onkin jotain vähän samaa kuin edellisen bloggauksen Getsemanessa: yhtenäinen runojen sarja jossa päähenkilö vaeltaa pitkin Eurooppaa.
Tiettyä surumielisyyttäkin ja katoavuuden tunnetta on mukana, vaikka vähän eri lähteistä: Kivimaan Eurooppa kun on muutama vuosi aiemmin kulkenut läpi hajottavan suursodan jonka syitä tai oikeutuksia on vaikea nähdä tai hyväksyä...

Kokoelma on varsin yhtenäinen, runot on vain numeroitu nimeämisen sijaan ja jotkut kuvat, kuten vihreän veden laineet, toistuvat runosta toiseen. Kivimaa ei harrasta Branderin tapaista kuvapommitusta, vaan suosii enemmän abstrakteja käsitteitä (ja myös vertikaalista katsetta ylöspäin ja ikuisuuteen), joskin samalla on pakko sanoa että runojen kieli ja kuvat ovat aika usein aika kuluneita...

Helmet-haasteeseen tämä kuuluu kohdaksi 9. Kirjan kansi on yksivärinen (en laske noita tekstivärejä tähän). Ja Runo18-haasteeseen tämä tietysti kuuluu.

Vihreä vesi kohisee minulle:
kumarru maahan.
Kylmään multaan paina otsasi,
levitä kätesi sitä vasten.
Pian olet mullan pimeydessä,
pian olet hävinnyt,
jäljettömiin pyyhkäisty.
Ihmiskäsilläsi tajua katoamisesi.
Ota mullan imu huokosiisi -
pimeys on ympäröivä sinut.
Marmorinen oli muotosi,
kiveen hakattu ja kova:
pettymyksesi olit panssaroinut,
ankaraan kuoreen kätkenyt
                    kärsimyksesi ja kipusi.
Katoavaa ovat nekin.
Vain pahat tekosi jäävät,
kun liu'ut pimeyteen, palaamatta.

Yhä huudan sinua, Jumala.

23.3.18

Juhani Brander - Getsemane


Vaikka yhteydet ovatkin joskus väljät, niin tämä Juhani Branderin kokoelma on nimenomaan kokoelma, runojen sarja joissa minähenkilö, joka on ehkä Danteksi luettavissa, vaeltaa etsimässä Beatricea ympäri modernia Eurooppaa, ja sävyltään, tunnelmaltaan ja keinoiltaan on sarja myös yhtenäinen.

Runojen säkeet vyöryvät hengästyttävän runsaina: modernistisia kielikuvia tässä viljellään ja moni niistä tuntuu hyvinkin kiinnostavalta, mutta siinä vaiheessa kun joka säkeessä alkaa olla omat ilmaisunsa, kuvansa, viittauksensa niin ehkä lukija voi vain epäonnistua. Lukea jokaista yksittäistä riviä maistellen, joka käy niin hitaasti että kokonaisuuksista ei saa enää mitään käsitystä, tai heittäytyen kuvien ja signaalien virtaan, josta joitain signaaleja nousee esiin ja aika monta jää myös kohinaksi...

Mutta ehkä se on ominaista Getsemanen Euroopalle ja modernin Danten etsinnälle, yleinen tunnelma on rappion ja päämäärättömän harhailun ja mistä saa kiinni hajoaa...niin materialistista kuin kuvasto onkin, konkreettisuus käy illuusioksi, kulttuuriviittauksetkin hajottavaksi ja uskonnonkin kielellä puhutaan enää vain kaupallisuuden voimista.

(tässä kohtaa voisin sitten miettiä miten sen entisen Danten etsintä eteni vertikaalisesti ja modernin horisontaalisesti ja kummalla niistä päästään Beatricen luo menestyksekkäämmin, ja mitä tästä voisi päätellä)

Kirja osuu Runo18-haasteeseen ja Helmet-haasteen kohtaan 4. Kirjan nimessä on jokin paikka.

Tynnyri (ote)

suurten laivojen aikaan kannoin taskussani
                    roomalaista korvaa

maa maata, tulta ja tuhoa, suuri harmaa teatteri
                    kaupunkien öissä kuuli vain ilveilijöiden huudot
                 suuria kertomuksia ei ollut

kuljen tässä, eikä huomista ole

ohimenevä tuuli tai jumalan suu
tuhlaajapojan tavoin totean, en paljon pyytänyt
vain silmät taivasta varten, kivitaulujen liinat

appelsiininkuoreen pyyhimme kudosnesteet, kuolleet solukot

totesin ajattelun illuusion

kuluneiden meikkien rajatapaukset, haamukuninkaat
höyhenpukukutsujen vangitut kyyhkyt
senaatin miehet ja otsia kolhivat kivet