21.9.17

Hanne Ørstavik - Rakkaus


Pohjoisnorjalainen pikkukaupunki talvella. Kun Vibeke tulee kotiin on jo pimeää ja pakkanen kiristelee: poikansa Jon, joka täyttää huomenna 9 vuotta, lähtee ulos ja sitten illan ja yön aikana tapahtuu kaikenlaista...Hanne Ørstavikin kirja (suom. Tuula Tuuva) on kylmä monella tapaa.

Tapahtumat ja kerronta ovat sinänsä hyvin minimalistisia, tapahtumat ovat varsin vähäisiä ja arkisia ja niistä kerrotaan viileän toteavasti, mutta kaiken yllä leijuu painostava uhka, alusta asti on selvää että tässä ei ihan hyvin käy...kerronta etenee niin Vibeken kuin Jonin näkökulmasta, yhtäaikaisesti niin että näkökulma vaihtuu usein, sen kummemmin varoittelematta ja kesken luvun (sekaantumista ei kuitenkaan tapahtunut, koko ajan pysyin kyllä kärryillä kumman luona kulloinkin ollaan).
Vibeke ja Jon ovat vastikään muuttaneet paikkakunnalle ja nyt Vibeke kaipaa puolisoa, ja Jon perhettä ja ystäviä: vaikka äiti ja poika ovatkin, niin perheyhteys on pahasti hakusessa ja niinpä he tulevat kulkemaan toistensa ohi...Jon ajattelee paljon äitiään muttei kovin hyvin ymmärrä häntä, ja Vibeke taas ajattelee paljon kaikkea muuta.

Vahva surullinen tunnelma tässä kirjassa on, ahdistavakin sellaisessa valtavassa arkisuudessaan.

Kirja on luettu myös muualla: Kiiltomato, Les-Lue, Sanojen jano.
Kirjalla osallistun myös Frau, Signora & Bibi-haasteeseen ja Helmet-lukuhaasteesta tulee toiseksi viimeinen kohta, 19. Yhdenpäivänromaani (menee allekin yhden päivän, ehkä noin 8 tuntiin).

19.9.17

Aino Kallas - Polttoroviolla

Olen Aino Kallaksen tuotannosta lukenut aiemmin sen Sudenmorsiamen tietysti, sekä parin kirjan verran novelleja, nyt sitten myös runoja.

Tämä kokoelma julkaistiin 1945 ja vuoden alkuun sijoittuvat myös päivätyt runot: aika on tietysti hyvin raskasta yleisestikin, ja Kallaksen elämässä erityisesti, kahden lapsen kuolema, Viron miehitys, maanpako Ruotsiin, ja se tuntuu myös teoksessa, jossa on surua, kaipuuta ja epätoivoa.

Runot ovat lyhyitä, purskahduksia joissa on ajoittain mukana hieman klassista mitallisuutta, joskin runouden perinteessä Kallas kurottuu kauemmaksi: läpi kirjan kuuluu raamatullinen klangi, psalmien ja profeettojen kielenkäyttö, ja huomattava osa runoista onkin muodoltaan rukouksia, puhuttelua Jumalalle.

Herra, Sinä olet silponut minun rahvaani ruumiin,
Sinä olet jättänyt sen jäsenet myrskyn siipien riepoittaa,
katso, he etsiskelevät toinen toistansa eivätkä löydä,
meren kuljuista he huhuavat,
maan raoista kuuluu heidän rukouksensa,
eivätkä he enää yhdeksi yhtyä taida.
(Silvottu, ote)

Sudenmorsiamessa ja vähän noissa novelleissakin erityisesti Kallaksen kieli tekee vaikutuksen, ja näissä runoissakin se tuntuu, ikiaikaisuuden tuntu, sanat ja ilmaisut jotka ovat kotoisin jostain kaukaa mutta joissa silti on ymmärrettävää tuttuutta, kielen syntaksi joka ei ole ihan totuttu...
Vaikutteita virosta epäilemättä on mukana, tuossa yllä olevassa sitaatissakin "kansan" sijasta puhutaan "rahvaasta", mutta myös vanhasta kansanperinteestä tai hyvinkin suoraan raamatullisesta kielestä ammentaminen antavat oman luonteensa tekstille, ja vaikka yksittäiset runot ovatkin tavallaan yksinkertaisia, hetkellisiä huokauksia, tämän hetken vaikeudet, yleiset ja yksityiset, linkitetään laajempaan, universaaliin kehykseen.

Osallistun kirjalla Runohaasteeseen, ja kas, tämähän sopii myös Muuttoliikkeessä-haasteeseen.

Maanpaossa

Katso, hopeaisiin halaviin ripustamme kanteleemme,
vierellä vieraan virran,
itkupajujen alla,
saineet silmävedet ovat suumme särvin,
ihomme verho vetten kaislain vehreät kuidut.

O, Herra, peitä meidän murheemme alastomuus,
kata katkeruutemme laupeuden sulkkuisella vaatteella,
kolkuta outojen sydänten suljetuille oville,
että ne aukeaisivat orvoille ja maattomille,
niinkuin erämaan ruusut,
sulaa lempeyttä täynnä.

Vie, o, vie, korpivaeltajasi kosteikon vesilähteelle,
että hän elävätä vettä ammentaisi
ja sammuttaisi palavan janonsa polton,
o, maanpakolaisten paimen!

17.9.17

Giuseppe Tomasi di Lampedusa - Seireeni ja muita kertomuksia


Sisilialaisen Giuseppe Tomasi di Lampedusan kirjallinen tuotanto ei ollut järin laaja, ja sekin mitä julkaistiin tuli postuumisti: romaani Tiikerikissa on klassikko, ja suomeksi on tullut myös tämä pieni, neljän novellin kokoelma (tai mihin kirjallisuudenlajiin tuon neljännen tarinan sitten sijoittaakaan), suomennos tässäkin Tyyni Tuulion.

Ensimmäiset pari tarinaa eivät mitenkään suurta vaikutusta tehneet. Toinen kertoi sisilialaisesta maanomistajasta, joka on ahkerilla kaupoillaan hankkinut itselleen jo varsin suuren tilan, ja aiheuttanut ylempien luokkien edustajissa (jotka tietysti katsovat maanomistamisen olevan heidän etuoikeutensa joka ei alemmille luokille oikeasti kuuluisi) epäluuloista uteliaisuutta, vähän samoja tunnelmia siis kuin Tiikerikissassa. Toinen taas oli lyhyt tarina köyhästä konttorityöläisestä joka saa vuoden lopulla bonuksena ison joululeivonnaisen...luettavia mutta ansiokkaammat osiot ovat kaksi jälkimmäistä.


Niminovellissa taas nuori lehtimies tapaa baarissa vanhan miehen ja kun molemmat ovat Sisiliasta niin alkaa keskustelu ja pitemmän päälle myös yhteys. Vanha mies, Rosario la Ciura, helleenisen kulttuurin ja antiikin kreikan kielen arvostettu asiantuntija, on mitä viehättävin hahmo, korkeasti sivistynyt ja ylpeän itsetietoinen, mutta sillai karismaattisella tavalla: hän on erikoislaatuinen, tietää sen ja tuo sen esiin, mutta hölmöähän olisi väittää vastaan etteikö hän olisi erikoislaatuinen...niin, ja mikä hänet on sitten erikoislaatuiseksi tehnyt?

Neljäs "novelli" on ennemmin sarja fragmentteja tai kuvauksia kirjailijan lapsuudesta. Ensimmäisessä osassa hän toteaa lapsuuden muistin keskittyvän enemmän yksittäisiin aistivoimaisiin kuviin, joita ei välttämättä voi kovin hyvin sijoittaa mihinkään tunnettuun ajanhetkeen tai keskinäiseen järjestykseen, joten hän ei edes yritä rakentaa varsinaista kronologiaa, vaan seuraavissa seitsemässä luvussa kuvailee paikkoja joissa lapsuudessaan oli tai kävi.

Novellihaasteen lisäksi saan siis näppärästi osuman Helmet-lukuhaasteen kohtaan 36. Elämäkerta tai muistelmateos.

14.9.17

Zsuzsa Rakovszky - Yhteyksiä


Kirjaston runohyllyä on koluttu ja sieltä Frau, Signora & Bibi -haasteeseen sopiva teos lainattu: Zsuzsa Rakoszky on unkarilainen kirjailija ja kääntäjä, ja hänen tuotannostaan Hannu Launonen on valikoinut tämän teoksen, mukana on pääasiassa runoa mutta myös katkelmia proosakirjastaan Tähdenlennon vuosi (jotka tyyliltään ovat kyllä aika proosarunomaisia).

Runoja on jaoteltu kolmeen lukuun, joista keskimmäisellä on sama nimi kuin yhdellä alkuteoksella, Valko-Musta, mutta muuten en tiedä ovatko nämä kronologisessa järjestyksessä vai miten ryhmittely on tapahtunut...paitsi että huomasin itse pitäväni enemmän loppupuolesta.

Ensimmäisessä luvussa lukijan eteen vyörytetään kuvia ja tavaroita hengästyttävällä runsaudella, mutta yksittäisistä kuvista ei niin saa kiinni ja kokonaisuuksia on vaikea hahmottaa, runsaudessa on tyhjyyttä (vaikutelma saattaa olla harkittu).

Toisessa luvussa tavaroiden virtaa on yhä mutta lukija on ehkä paremmin sisäistänyt tekstin rytmin tai kirjoittaja hallitsee sitä selvemmin, ja yksittäiset ajatukset ja kuvat nousevat myös esiin, joskus hyvinkin terävinä.

Kolmas luku on jo taipuvaisempi vähyyteen, ei tässä varsinaisesti minimalismiin mennä mutta suhteellisesti luopuminen ja yksinkertaisuus korostuu ja konkretiaankin saa jo tiukemman otteen.

Kirja on luettu myös Kiiltomadossa.

Lapsuuden vanhat naiset / Gyerekkori öreg nõk (ote)

Mitä siellä vielä oli? Pitkäjalka-
astiakaappi, kaapin päällä marmoria, maksanvärinen.
Kuppeja, jotka vaossa harmenivat
sumuksi, Uusi Aika -lehtiä, useita vuosikertoja,
vinttikoirien hahmoja, laseja, muistoja Karlsbadista,
olemukseltaan outoja, kuin uppoavasta
laivasta sattumoisin pelastettu käkikello, astiasto
kymmenelle hengelle, autiolla
saarella, palmujen ja vuohien keskellä.
Miksi nuo peilit vastatusten heijastelevat tyhjyyttä,
asuntoa, jossa ei perhettä palvelusväkeä valoa?
Miksi kaikki nuo hopealusikat,
jos keitto olematon? Mitäs sokeripihdit,
vaikka jauhosokeria tarjottiin? Mikä
toivo sai heidät säilyttämään
pyykkikorin kiirastulessa
leninkejä, kymmene vuotta vanhoja,
kuvittelemaan: koittaa kevät, ihana
on kävellä niissä sitten rantatiellä.
(Milloin he tajusivat, ettei siellä
maalla kunnon kosijoita saa
jos "Für Eliseä" soittaa?)

12.9.17

Maila Talvio - Linnoituksen iloiset rouvat


Alkuvuodesta kyselin kirjaston lukuvalmennuksesta vinkkejä vanhemmasta Helsinki-aiheisesta kirjallisuudesta ja sainkin niitä aimo listan: Juhani Ahon lisäksi olen lukenut listalta jo Marja-Liisa Vartiota ja Klaus U. Suomelaa, mutta kiinnostava nimi oli myös Maila Talvio, tämä kirja oli nimenä tuttu ja Talvio oli jäänyt mieleen hyvänä esimerkkinä kirjailijasta joka on joskus selvästikin nauttinut suosiota ja arvostustakin, mutta jota ilmeisesti kukaan ei nykyään lue.

Tarukirjan Margit ehti lukea tämän ensin, mutta lukukokemus ei selvästikään ollut mieleinen, mutta tokihan tähän piti silti itse tutustua. Ja, no, aika lailla oikeassahan Margit oli.

Kyseessä on siis historiallinen romaani 1800-luvun alun Helsingistä, Helsingin ja Viaporin elämää kuvataan episodimaisesti usean henkilön kautta, ja kirja päättyy historialliseen kiintopisteeseen, Viaporin antautumiseen 1808. Helsinki on varsin kurja pikkukaupunki jossa taudit jylläävät kansaa ja Viapori taas Ruotsin valtakunnassa syrjäinen linnoitus jossa upseerit tekevät mitä voivat vähillä resursseilla, kun sodan uhka on jatkuvasti yllä, ja rouvat taas huvittelevat sen verran mitä täällä nyt voi tehdä.

Kylläpäs tässä jaariteltiin loputtomasti. Pari ensimmäistä lukua olivat suorastaan piinallisen yksitoikkoisia, ensimmäisessä ollaan värväysmatkalla jossain rajan tuntumassa ja siellähän puhutaan ja puhutaan, itseääntoistavuuteen ja jankkaavuuteen asti. Toisessa uusi lääkäri saapuu Helsinkiin ja Espoon tullilla sitten puidaan saako tämä tuoda epäilyttäviä laatikoitaan kaupunkiin, useiden sivujen verran: Alastalon salissako tässä kuvitellaan oltavan?
Kirjassa on pari vähän parempaa episodia, joista olisi voinut saada kivoja novelleja tai laajemmin kehittelemällä kyseisten henkilöiden ympärille kokonaisia kirjoja, erityisesti kaunoisen Sophie Rosenborgin sairastuminen isorokkoon, mutta yleisesti ottaen romaanina tämä oli jaaritteleva ja pölyinen, jos haluaa lukea kiinnostavia historiallisia romaaneja niin kannattaa valita jotain muuta.

Historialliset romaanit toki kertovat paljon myös kirjoitusajankohdastaan, ja Talvio kylvää kyllä pieniä yksityiskohtia ja viitteitä hyvinkin runsaasti, paras syy lukea kirja taitaakin olla se mitä se kertoo vuodesta 1941. Sodan uhka leijaili koko ajan kirjan yllä (vaikka aktuaalisia sotatoimia onkin mukana aika vähän) ja Suomen kohtalokysymykset olivat esillä, tyytymättömyyttä esitettiin Ruotsin välinpitämättömyyteen ja itärajasta oli paljon puhetta.
Hieman ihmettelin paria esitettyä kommenttia kuinka raja oli kovin lähellä Pietaria ja siksi uhka, kun Turun rauhassa se oli kuitenkin vedetty jo kohtalaisen kauas Pietarista (Talvio on toki tästä tietoinen, kun myöhemmin viittaa haminalaiseen venäläiskauppiaaseen), ja toisaalta ajankohtaisesti mukana oli viittauksia kuinka tärkeää olisi saada hyvin puolustettava rajalinja ja myös yhdistää rajantakaiset veljeskansat mukaan, vaikkei sitä ihan sanottukaan niin ymmärsin puhuttavan rajasta joka kulkee Laatokan ja Äänisen kautta Vienanmerelle (mikä 1941 oli hyvinkin ajankohtainen idea).
Muutenkin propagandistisia piirteitä saattoi kirjassa havaita, ja näiden kiinnostaminen taitaakin olla keskeinen syy lukea tämä teos. Muissa suhteissa on todettava että aika on ajanut tästä ohi. Muusta Talvion tuotannosta en sitten osaa sanoa, en jaksanut aloittaa tuota yhteisniteessä olevaa Yölintuakaan...

Helmet-lukuhaasteesta otan tällä kohdan 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja (en nyt tiedä oliko lukuvalmennuslistaus suoranainen suositus, mutta mennään nyt näin).

10.9.17

Mariama Bâ - Pitkä kirje



Tämä Mariama Bân teos oli jäänyt potentiaalisesti kiinnostavana mieleen Librarything-sivuston 1001 Books You Must Read before You Die -keskusteluista, ja kun se sitten tuli vastaan suomennettuna (suom. Annikki Suni) niin piti lukea.

Kirja on sarja kirjeitä joita keski-ikäinen senegalilaisnainen Ramatulaye kirjoittaa ystävättärelleen Aissatulle. Ramatulayen mies Modu on juuri kuollut ja perhe elää suruaikaa, joskin Ramatulayen ja hänen lapsiensa puolella suru ei ole kovin syvä: Modu oli muutama vuosi sitten ottanut toisen vaimon, huomattavasti nuoremman Bintun, ja vaikka kumpikaan ei ollut päättänyt erota, oli yhteiselämä kuitenkin käytännössä päättynyt. Näitä tapahtumia, niiden syitä ja vaikutuksia, ja muidenkin henkilöiden elämää (myös Aissatulla on ollut omat aviolliset ongelmansa) sitten käsitellään.

Ilahduttavasti teos ei ole mitenkään itsesäälissä ja kurjuudessa rypevä, Ramatulaye on voimakastahtoinen nainen jolla on ammatti (opettajana) ja joka pärjää myös itsenäisesti miehensä petoksesta huolimatta (moniavioisuus on toki laillista ja yhteiskunnan yleisesti hyväksymää, mutta silti se voi tuntua petokselta, erityisesti miten Modu asian hoitaa).
Hieman samaan tapaan kuin Alifa Rifaat Bâ nostaa ongelmaksi miesten heikkouden olla vastuullisia velvollisuuksiaan ja puolisojaan kohtaan, mutta myös naisten yhteiskunnallisen turvattomuuden kun asiat eivät menekään niinkuin pitäisi: traditionaalisesti naisten koulutusta vastustetaan, sukujen paine on voimakas ja naiset toimivat ja kuuluvat kodin ja perheen piirissä mutteivät laajemmin.
Vaikka tässä nimellisesti kirjeromaania kirjoitetaankin niin näitä pohditaan varsin moniäänisesti ja havainnollisin esimerkein, Bintu on jättänyt koulun kesken mennessää naimisiin ja vaikuttaa muutenkin varsin typerältä kanalta, ja tämän äiti taas on häikäilemätön opportunisti joka lypsää varakkaasta vävystään irti kaiken mitä saa (ja joka näin ollen on ollut hyvin aktiivinen saattamaan aikaan tyttärensä ja Modun avioliiton), Aissatun anoppi taas on ollut suuresti loukkaantunut että hänen korkea-arvoiseen sukuunsa tulee joku käsityöläisen tytär ja omalta osaltaan junaillut Aissatun ja poikansa avioliiton kariutumisen, ja sukujen, ystävien, naapurien tarkkailun alla on jokainen.
Ja toisaalta Ramatulayen ystävä, poliitikko Dauda, kritisoi naisten haluttomuutta osallistua poliittiseen osallistumiseen, muutoksia ei tule jos naiset keskittävät huomionsa vain perheeseen ja kotiin...

Tendenssimäisyys on vahvaa, ja sitä korostaa kirjan loppupuolen suhteellinen vaeltelu Ramatulayen, Modun ja Bintun avioliitosta muihinkin aiheisiin, vaikutelmaksi tulee että kirjailija halusi sanoa näistäkin asioista jotain. Kirjemuotoa ei ole niin uskottavasti kai edes yritetty toteuttaa, kyllä tämä on fiktion kaapuun puettu kannanotto, mutta sellaisena myös varsin kiinnostava, ja tietysti myös ikkuna toiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan.

8.9.17

Turun kirjamessut lähestyvät

Lokakuussa on suunnitteilla kirjamessuilua enemmänkin, kun perinteisen Helsingin lisäksi päätin lähteä tänä vuonna tutustumaan myös Turun messuihin. Tapahtuma on "joskus pitäisi"-tasolla ollut mielessä jo useamman kerran mutta olkoon "joskus" sitten tänä vuonna. Majoituksen ja matkatkin varasin jo, eli tarkoituksena olisi viettää entisessä pääkaupungissa koko viikonloppu 6.-8.10.
Toki Turussa on pitkästä aikaa muutenkin kiinnostava käydä, tähänastiset vierailut rajoittuvat pariin kolmeen kertaan ja tällä viikonlopulla siis yli kaksinkertaistan kaupungissa viettämäni ajan...


Matkajärjestelyjen ohella olen jo ehtinyt katsella ohjelmaa läpi potentiaalisesti kiinnostavia puheita ja keskusteluja poimien. Messujen teema, Suomi 100 vuotta, on jonkin verran mukana (joskin minun Suomeni on tietysti huomattavasti vanhempi, ja jos jossain niin Turussahan tämä pitäisi myös olla selvää), ja tottakai ohjelmaan kuuluu myös sekalaista harhailua ja kiinnostavien kirjojen bongailua (ja toivottavasti myös ihmisten kanssa juttelua, ainakin muutama tuttu on myös aikeissa tulla messuille, ja ehkä muutama sana tulee vaihdettua myös tuntemattomienkin kanssa.
Yksi kirjamessujen kiinnostavammista osioista on luonnollisesti pienkustantajat, näiltä kun tulee kiinnostavaa kirjallisuutta joka saattaa tavallisissa kirjakaupoissa ja kirjastoissakin jäädä huomaamatta.

Niin, ohjelmasta. Kiinnostavia aiheita olen bongaillut tietopuolelta, jonkin verran mukana on myös yleisentuntuisia aiheita (ja vähän runojakin); kun en kotimaista nykykaunoa juuri lue niin tämän osaston "kirjailija puhuu uudesta kirjastaan"-ohjelmanumerot myös tulee sivuutettua. Ja taas kerran kiinnostavia juttuja on myös päällekkäin, enkä varmaan muutenkaan ihan kaikkiin menisi (haahuilullekin pitää jättää tilaa, ja syödäkin on hyvä joskus), ja toisaalta spontaanisti saattaa pysähtyä kuuntelemaan jotain ihan muuta...

Mutta tärpeiksi ja myös itselle muistutukseksi laitan nyt listan jutuista joita ainakin harkitsen vakavasti.

Perjantai 6.10.

10.20-10.40  Kallas  Kenellä on oikeus kirjoittaa toisen elämästä ja keiden elämästä ylipäätään kirjoitetaan?
10.40-11.00  Kallas   Ikäisekseen hyvin säilynyt – Satavuotiaan Suomen runoja
11.00-11.30  Agricola A-halli  Klassikkokeskustelu
11.20-11.40  Tieto B-halli  Aleksandr Manzos: Kaikkien aikojen pelit
12.00-12.20  Tieto B-halli  Oikea ja väärä musiikki ja äänimaisemamme muutos
12.20-12.40  Tieto B-halli  Yksi maa - monta tapaa
12.20-13.20  Kallas  Miehen rooli kirjallisuudessa
12.40-13.00  Fiore A-halli   Poikien lukeminen - tunnistammeko erilaiset osaajat?
13.20-13.40  Kallas  50 keskeisintä kotimaista elokuvaa ja kirjaa 100-vuotiaan Suomen kunniaksi!
14.00-14.20  Kuisti B-halli  Turku Pop
14.40-15.00  Kuisti B-halli  Sanaiset kansiot
15.00-15.20  Kuisti B-halli  Vuoden kristillinen kirja -ehdokkaat
16.00-16.20  Kuisti B-halli  Jyrki 69:n seikkailuja
 
Lauantai 7.10.
 
10.20-11.20  Onerva 2. krs  Uskonpuhdistuksen juhlavuosi. Reformaattorin jalanjäljillä
10.20-11.00  Jukola 2. krs  Unohtuneet kirjat
11.00-11.40  Agricola A-halli  Millainen matka on ollut Kirjojen Suomi?
11.00-11.30  Fiore A-halli  Esikoiskirjan tuska ja ihanuus
11.30-12.30  Fiore A-halli  Kustannusala murroksessa
11.40-12.00  Kuisti B-halli  90-luku tuli takaisin!
11.50-12.20  Tieto B-halli  Yksi maa - tuhansia tapoja puhua
11.55-12.40  Auditorio  Suomalaisen runon ääni
12.20-13.00  Onerva 2. krs  Tieteen ja viihteen duetto
12.20-12.50  Tieto B-halli  Kenen ääntä me kuuntelemme? Kuka saa äänensä kuuluville?
13.20-14.00  Kuisti B-halli  Runokritiikkiä
13.30-14.00  Fiore A-halli  Sata vuotta fiktiota suomalaisuudesta
14.20-15.00  Onerva 2. krs  Enostone kustannuksen vuoden 2017 runokirjojen esittely
14.30-15.00  Fiore A-halli  Runouden uudet valtatiet
14.40-15.20  Kallas  Novellien voima
15.20-16.00  Agricola A-halli  Romaanin uudet muodot
16.00-17.00  Onerva 2. krs  Kirjallisuutemme klassikot ja vaihtoehtoinen kirjallisuushistoria
16.10-17.00  Kallas  Uutta kotimaista runoutta
17.00-18.00  Jukola 2. krs  Monikielisyyden jatkumo kotimaisen kirjallisuuden historiassa
 
Sunnuntai 8.10.
 
10.40-11.00  Kuisti B-halli  Harhaile ja tee löytöjä kirjallisuuden viidakossa
11.00-11.40  Eino 2. krs  Runomeditaatio Sata suomalaista runoa
13.40-14.00  Eino 2. krs  Mikä olisi erikoisempi esine kuin kirja?
14.40-15.00  Onerva 2. krs  Naantalin luostarin kirja
15.00-15.40  Jukola 2. krs  Suomi ja suomalaisuus on koodattu täyteen raamatullisuutta
16.20-17.00  Jukola 2. krs  Miten kirjani ovat kuolleet?
 
Sunnuntai on näköjään hiljaisempi päivä muihin verrattuna, silloin on ilmeisesti kaikki ne muita ihmisiä kiinnostavat jutut. 
Ohjelmasta käy paremmin ilmi ketä puhujia noissa on ja jonkin verran myös sisältökuvausta, en nyt niitä tänne laita. Kerron sittä paikanpäällä tarkemmin mitä puhuttiin niissä tapahtumissa joihin oikeasti päädyn paikalle. 

Nähdään Turussa!